Pihlajan Aaroni odotettu Suur-Hollola-voittaja

03.07.2011 , päivitetty 03.07.2011

Kylmäveristen Suur-Hollola-ajo näytti jo ennakkoon kuin 6-vuotiaalle Pihlajan Aaronille räätälöidyltä, eikä Akseli Lahtisen ohjastama ja valmentama kultakimpale jättänyt avoimen sarjan konkareihin saamaansa 40 metrin etumatkaa käyttämättä. Suursuosikkina startannut ihmeruuna vei kisaa alusta loppuun eikä antanut muillekaan haastajilleen mitään mahdollisuuksia.

Hevonen tienasi suurkilpailuvoitosta 30 000 euroa ja puhkaisi samalla 200 000 euron kokonaistienestirajan. Pihlajan Aaronin omistaa kimppatalli Stable Aaron Rowan. Voitto tuli kilometriajalla 23,8/2160 metriä.

Lähdön juoksunkulku sujui käsikirjoituksen mukaan heti aja-komennosta lähtien. Pihlajan Aaroni avasi keulaan ja vierestä kiihdyttänyt I.P. Vipotiina liimautui sen selkään. Paras mahdollinen vetoapu takasi tammalle viime vuoden tapaan arvokkaan hopeasijan.

Pihlajan Aaroni ei ruunana pääse mukaan neljän viikon päässä odottavaan kuninkuuskilpailuun. Suur-Hollola ei muutenkaan juuri selventänyt herkullisesti avointa kuninkuuspakkaa. Pitkältä takamatkalta startanneista orikonkareista paras oli jälleen hurjasti hänniltä kirinyt Villihotti, joka ehti pronssille. Edellisviikkojen valiodivisioonia hallinnut Patrikin Muisto ei ollut mukana Suur-Hollolassa.

IS / Mika Räty


Kylmäveristen Suur-Hollola-finaali 2011:

Share




Sivu 1/205 seuraavat